Asukkaille

Asunnon ostaja / osakkeiden saaja:

Jotta osakkeenomistajalla on oikeus käyttää osakkeenomistajalle yhtiössä kuuluvia oikeuksia, on hänet merkittävä taloyhtiön osakeluetteloon.

Näitä oikeuksia on esimerkiksi oikeus osallistua ja käyttää äänivaltaansa yhtiökokouksissa sekä tehdä huoneistossa luvanvaraisia muutostöitä.

Lakisääteisesti osakeluettelomerkintää varten tarvitaan aina:

Mikäli kyseessä on välittäjän avustama asuntokauppa, huolehtii hän todennäköisimmin tarvittavat asiakirjat isännöitsijälle. Kannattaa aina kuitenkin varmistaa asia välittäjältä.

Mikäli kyseessä on testamentti, perinnönjako, lahja tai muu luovutus, niin olkaa yhteydessä toimistoomme, niin opastamme tarvittavista asiakirjoista.

Asukkaaksi taloon

Viranomaisille ja postille muuttoilmoitus tulee tehdä maistraattiin tai postiin. Tämän lisäksi muuttoilmoitus on tehtävä erikseen myös taloyhtiölle. Muuttoilmoitus taloyhtiöön tehdään taloyhtiön asukassivujen kautta tai oheisen lomakkeen avulla.

Huoltoyhtiö vaihtaa ilmoituksen perusteella nimet postiluukkuihin ja porrashuonetauluihin. Ilmoituksen tekeminen on myös tärkeää, koska huoneiston ovi avataan pyydettäessä vain asukkaille, jotka ovat talonkirjoilla.

Muuttajan tulee myös muistaa kotivakuutus sekä sähkösopimus.

Poismuutto

Myös poismuuttaessa tulee muistaa tehdä ilmoitus taloyhtiöön. Mahdolliset autopaikat ja saunavuorot tulee irtisanoa ajoissa.

Lapsen syntymä

Muista ilmoittaa uusi asukas myös taloyhtiön kirjoille.

Huoneistoremontit

Huoneiston kaikki rakenteelliset muutokset, lattianvaihdot, sähkö-, vesi-, viemäri sekä ilmanvaihtoon liittyvät työt sekä märkätilamuutokset on aina ilmoitettava taloyhtiölle. Muutostyöilmoitus tulee tehdä aina kirjallisena ja hyvissä ajoin ennen remontin aloitusta. Ilmoitus tehdään taloyhtiösivujen kautta

Purkutöissä on myös huomioitava asbestin käsittelystä annetut määräyksen. Ennen vuotta 1994 rakennetuissa taloyhtiöissä on tehtävä asbestikartoitus ennen purkutöitä.

Huoneiston maalauksesta tai tapetoinnista ei tarvitse tehdä muutostöilmoitusta. Mikäli olet epävarma, ota yhteyttä isännöitsijään.

Huoneistoremontteja valvotaan taloyhtiön toimesta. Valvontakulut kuuluvat remontin teettäjälle.

Lainaosuudet

Osakkaalla on pääsääntöisesti kaikissa taloyhtiölainoissa mahdollisuus maksaa lainaosuutensa ennakkoon pois. Taloyhtiöilla on erityyppisia lainasopimuksia pankkien kanssa, joten käytännöt hieman vaihtelevat. Tavallisimmin lainan voi maksaa kaksi kertaa vuodessa. Pyytäkää lainaosuuslaskelma taloyhtiösivujen kautta tai ottamalla yhteyttä toimistoomme.

Isännöitsijäntodistus

Todistuksen voi tilata osakkeenomistaja tai hänen valtuuttamansa henkilö. Valtuutus on todennettava valtakirjalla tai välittäjän toimeksiantotodistuksella. Todistus voidaan toimittaa liitteillä tai ilman. Liitteet tarvitaan tavanomaisimmin myyntiä ja osakekauppaa varten varten. Isännöitsijäntodistuksen tilaus voidaan tehdä taloyhtiösivuilla tai oheisella lomakkeella sekä ottamalla yhteyttä toimistoomme.

Tilaa isännöitsijäntodistus tästä

Huoltopyynnöt ja vikailmoitukset

Mikäli taloyhtiössänne on huoltoyhtiö, ottakaa ensisijaisesti yhteyttä taloyhtiön huoltoyhtiöön. Muutoin ottakaa yhteyttä toimistoomme. Huomioittehan, että isännöinnillä ei ole ilta- tai viikonloppupäivystystä.

Kotivakuutus

Suosittelemme ehdottomasti kaikille asukkaille laajaa kotivakuutusta. Kiinteistävahingoissakaan taloyhtiön kiinteistövakuutus ei korvaa esimerkiksi sijaisasumista tai irtaimen omaisuuden vahinkoja. Myös sijoittajaosakkaiden on syytä huolehtia, että heidän vuokralaisillaan on tarpeeksi kattava vakuutusturva.

Palovaroittimet

Asunnon jokaisen kerroksen alkavaa 60 m2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin. Esimerkiksi 65 neliön kerrostaloasunnossa on oltava kaksi palovaroitinta. Muistathan tarkistaa myös pattereiden kunnon säännöllisin väliajoin.

Saunavuorot ja autopaikat

Saunavuorojen ja autopaikkojen hallinnointi vaihtelee eri taloyhtiöissä. Taloyhtiösi ilmoitustaululla on ilmoitettu yhteystiedot asian hoitamiseen. Tiedot voi antaa myös taloyhtiösivujen lomakkeella.

Muissa vastikeasioissa olkaa yhteydessä toimistoomme.